
Palovaroittimet
Hanki palovaroitin. Se haistaa savun ja antaa aikaa pelastautua. Palovaroitin pelastaa
Kivitalossakin palaa
Tulipalo alkaa useimmiten huoneiston sisusteista, jotka syttyvät yhtä herkästi niin puu- kuin kivitalossakin. Palovaroitin on yhtä tarpeellinen kerrostalossa kuin omakoti - ja rivitalossa.
Varo savua
Savu on varma merkki alkaneesta tulipalosta. Savu on myös suurin vaaratekijä. Tainuttava, tappava savu voi täyttää huonetilan parissa kolmessa minuutissa - ilman ennakkovaroitusta. Nukkuessasi voit menehtyä savuun heräämättä.
Palovaroitin voi pelastaa henkesi
Hanki savun haistava palovaroitin. Se tunnistaa savun, hälyttää ja antaa aikaa pelastua.
Opeta myös lapset tunnistamaan varoittimen ääni. Neuvo miten varoittimen piipatessa pitää toimia.
Toimiva paikka palovaroittimelle on katto
Sijoita palovaroitin kattoon, keskelle huonetta tai vuoteen yläpuolelle, mieluiten tilan korkeimpaan kohtaan. Katso, että varoittimen ympärille jää 50 cm vapaata tilaa joka suuntaan. Alä sijoita palovaroitinta keittiöön tai muihin tiloihin, joissa ruuanlaitosta tai muusta työskentelystä syntyvä käry voi aiheuttaa turhia hälytyksiä.
Sijoita palovaroittimesi viisaasti
Jo yksi palovaroitin voi pelastaa henkesi. Sijoita se niin, että kuulet hälytysäänen myös makuuhuoneeseen. Paras ratkaisu on,että varustat kaikki makuuhuoneet palovaroittimin. Mikäli asunnossasi on kaksi tai useampia kerroksia, sijoita palovaroittimia jokaiseen kerrokseen. Parhaan turvan takaavat tällöin sarjaan kytkettävät palovaroittimet; kun yksi niistä haistaa savua, hälyttävät kaikki varoittimet yhtäaikaa.Joskin varoitin joka hälyttää pitää löytää ennenkuin muut palovaroittimet hiljenevät.
Hanki palovaroitin kodin lisäksi myös mökille, asuntovaunuun ja veneeseen.
Matkapalovaroitin suojaa sinua lomakohteessa, jossa paloturvallisuustaso ei ehkä ole suomalaisen veroinen.
Palovaroitin on halpa henkivartija
Noudata palovaroittimen pakkauksessa olevia käyttö-, asennus- ja huoltoohjeita. Palovaroittimen voi kiinnittää kattoon ruuvein tai jopa tarralla.
Testaa varoittimen toiminta
Tarkista säännöllisesti palovaroittimesi toiminta nappia painamalla. Palovaroitin ilmoittaa itse pariston tehon loppumisesta toistuvalla lyhyellä äänimerkillä: pip...pip...pip. Vaihda paristo välittömästi uuteen. Mikäli palovaroittimesi reagoi ruuankäryihin, tuuleta tilaa, jolloin varoitin lakkaa hälyttämästä. Älä poista ensimmäiseksi paristoa.
Palovaroitin ilman paristoa tai kaapissa lojumassa ei ole henkivartija.
Valitse luetteloitu palovaroitin
Luetteloidussa palovaroittimessa on merkintä SM tai SPEK ja numerosarja. Palovaroittimia myyvät mm tavaratalot, marketit, rauta- ja sähkötarvikeliikkeet. Lisätietoja saat pelastusviranomaisilta.
