Asumisturvallisuus ja mukavuus

Tänä päivinä asukkaiden on tärkeää seurata, mitä yhtiössä tapahtuu, sillä murrot ja ilkivalta ovat jatkuvasti kasvussa. Niinpä häiriön aiheuttaja kannattaa aina selvittää, mikäli yhtiön alueella tai tiloissa havaitaan normaalista poikkeavaa toimintaa.

Omaa turvallisuutta ei kuitenkaan pidä vaarantaa. Porraskäytäviin tai muihin tiloihin ei myöskään saa laskea tuntemattomia henkilöitä. Murtomiehiä ym. häiriön aiheuttajia ei kannata itse ryhtyä pidättämään, vaan paikalle on syytä kutsua poliisi.

Lisäksi on hyvää muistaa, että yhteinen asuminen on erilaista kuin omakotitaloasuminen. Asumisesta aiheutuu aina ääntä ja liikehdintää, joten naapureista kuuluva ääni on yleensä tahattomasti aiheutettua.