
Vastikkeet ja maksut
Taloyhtiön hallitus on päättää yhtiövastikkeiden ja muiden yhtiölle suoritettavien maksujen eräpäivän. Eräpäivä painetaan vastikemaksu-pankkisiirtoihin. Eräpäivä on yleensä asetettu kuukauden alkuun. Taloyhtiöiden suurimmat maksut, kuten energialaskut, erääntyvät kuukauden alussa.
Asunto-osakeyhtiölain johtavia periaatteita on osakkaiden yhdenvertaisuus. Sen mukaan kaikkia osakkaita tulee samassa tilanteessa kohdella samalla tavoin. Yhdenvertaisuusperiaatteesta seuraa, että isännöitsijätoimisto ei voi antaa osakkaille vastikkeisiin ja muihin maksuihin erilaisia määräpäiviä.
On tavallista, että osakkaiden ylivoimainen enemmistö noudattaa vastikkeiden maksuaikoja hyvin täsmällisesti. Maksujen säännönmukaisen hoitamisen voi myös varmistaa siirtymällä suoraveloituksen käyttäjäksi. Suoraveloitus on vaivaton ja osakkaalle sekä taloyhtiölle edullisin maksutapa.
